Rakennus 8 ja 7

Venäläiset tulivat kaupungista tätä Lehmuskujaa pitkin. Sen päädyssä on tämä venäläisten rakentama komea rykmentin komentajan asuintalo numero 8. Myöhemmin rakennus on ollut esikuntana ja toimistorakennuksena.


Lehmuskujan päässä oli myös päätenäkymä kujan vasemmalla puolella Upseerikerhon puistoon. Venäläiset rakensivat tänne Upseerien kokoontumistilan ja tämä oli myöhemmin Upseerikerho. Vankileirin aikana tämä rakennus 7 eli kerhorakennus toimi vankileirin kirkkona. Vankileirin päiväkirjoista on mainintoja tilaisuuksista, joita pidettiin tuolla rakennuksessa.

Vankileirin aikaan

Vankileirillä oli oma soittokunta, pappi oli hankkinut soittimet sekä sekakuoro, jossa oli vankeja sekä henkilökuntaa. Vankileirin aikana täällä vihittiin ainakin yksi pariskunta sekä kastettiin ainakin yksi lapsi. Kuolleita vuonna 1918 toukokuusta syyskuun puoliväliin oli nälkään, sairauksiin ja uupumukseen noin 900 eli varsin suuri kuolleisuus, joissa syynä oli toisiokuume ja espanjantauti.